VIISAUKSIA JA ELÄMÄN TOTUUKSIA

Tyhmä poika on isän murhe, äidille karvas pettymys.

Monimutkaisiin ongelmiin on olemassa yksinkertaiset, helposti ymmärrettävät väärät vastaukset.

Älä koskaan kehitä ongelmaa, johon sinulla ei ole vastausta.(ja päinvastoin)

Älä koskaan tee päätöksiä, jotka joku muu voi tehdä puolestasi.

Kuka tahansa osaa tehdä päätöksiä, jos hänellä on tarpeeksi tietoa. Hyvä johtaja osaa tehdä päätöksen, vaikkei hänellä olisikaan tarpeeksi tietoa.

Täydellinen johtaja osaa operoida täydellisessä tietämättömyydessä.

Kun voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin, ja kissa putoaa aina jaloilleen, niin mitä tapahtuu, jos voileipä sidotaan kissan selkään voipuoli ylöspäin?

Päättämättömyys on joustavuuden perusta.

Ryhmätyö on välttämätöntä, koska se antaa sinulle mahdollisuuden syyttää muita.

Kuka tahansa tarpeeksi kaukaa tullut on asiantuntija.

Useimmat ihmiset ansaitsevat toimensa.

Voin kovuus on suoraan verrannollinen leivän pehmeyden kanssa.

Se joka kuorsaa, nukahtaa ensin.

Todennäköisyys, että tapaat tuttuja, kasvaa, kun seurassasi on henkilö, jonka kanssa et haluaisi näyttäytyä.

Kaikki hyvä elämässä on joko laitonta, moraalitonta tai lihottavaa, tai aiheuttaa syöpää koe eläimissä.

Joka viimeksi nauraa, ei ilmeisesti ymmärtänyt vitsiä.

Työtoveri on täysin saamaton ja veltto yksilö, joka jollakin ihmeen kaupalla selviytyy samoista töistä kuin sinäkin.

Jos tulet aikaisin, se on peruutettu. Jos teet kaikkesi ehtiäksesi, joudut odottamaan. Jos myöhästyt, tulet liian myöhään.

"Taitaa tulla ankara talvi", sanoi isäntä kun orava mineraalivillatukkoja pesäänsä läheiseltä talotyömaalta kantoi.

Jos jokin voi mennä pieleen, SE MENEE.(Murphyn laki)

Jos näyttää siltä, että kaikki menee hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.

Sähköjohto tai putki, joka on leikattava määräpituiseksi, on liian lyhyt.


Aajee!

SANALEIKIT

Autiomaassa saa vedellä prostituoitua.

Hammaslääkärini teki virheen. Huusin hänelle suutuskissani.

Jos olemme kaikki Jumalan luomia, hänellä täytyy olla suuri naama.

Kissat protestoivat menemällä naulakkoon.

Lakimies tietää kaikenlaista.

Tyttökoiria kutsutaan haulikoiksi.

Nyrkkeilijä osti lapselleen lahjaksi leikkikehän.

Ammattipurjehtija osaa ottaa tyynen rauhallisesti.

Pelastaisitko miehen maahan avautuneesta railosta vai jättäisitkö väliin?

Uhkapeli on vienyt monelta kodin, jopa varpuset ovet pelanneet pesistä.

Onko olemassa säädittömiä aatelisia tai hävyttömiä naisia?

Sirkuksessa oli niin laiha nainen, että sen läpi näkyi!

Olipa kerran kuningas, jolla oli sen pituinen se. Ja oli myös kunigatar, joka sillä siisti. Heidän tyttärensä, prinsessa, oli läpeensä tyytyväinen, ja poikansa, luonnollisesti prinssi - hän oli suorastaan ylpeä! Niinpä prinssi panikin parastaan, että valtakunnassa olisi kaikki hyvin.

Miksi olutta on parempi juoda pullosta kuin lasista? Koska etiketistä on aina hyvä pitää kiinni.

Jos pikkuveljesi ei ymmärrä radiosta kuuluvaa ulkomaankielistä puhetta, sinun tulee kääntää se pienemmälle.

Metsänlaidassa näkyi paljon eläinten jälkiä, mutta itse eläimistä ei näkynyt jälkeäkään.

Tarjoilioiden liitto kattaa koko Suomen.

Intoni vetää pitkää tikkua loppui lyhyeen.

Iines vei akun lataamolle

Lapsi lisää lapsilisää.

Tuo lipas torille ja tuoli pastorille.

Kanadalainen ei päässyt ylös eikä alaskaan.

Mies aikoo ostaa tupeen, mutta peruukin oston.

Tummaihoinen ehdokas ei menestynyt vaaleissa.

Black metal -artisti esitteli näytenauhaansa: Minun demoni!!

Jopa valuutat tekevät sitoumuksia: nuoren parin rahat menivät kihloihin.

TVL tiedottaa: valkoisia viivoja maalatessa pensselit ovat tiellä.

Neuvolaan tuodaan jatkuvalla syötöllä lihotettuja vauvoja.

Ampumahaava alkoi kutista

Vampyyri meni ravintolaan ja sanoi: - Litra kokista.


Yllättäjä Siirry takaisin pääsivulle >>> Jupen Sekane Huumori Vitsi Kotisivu >>>

SANONNAT

Hyvä sika kestää mitä vaan! (Tsekkiläinen sananlasku)

Siellä on ja pysyy, sano spitaalinen panon jälkeen.

Ei väkisin, sano raiskari.

Mikä on sirkkelimiesten mielilause? Näpit irti


ÄRSYTÄ MUITA

Harjoittele seuraavia repliikkejä: "Kuulitko sen?"- "En, mitä ?"- "Meni jo."

Ilmoita kaikille keskustelun päättymisestä peittämällä korvasi.

Kysy ihmisiltä, mitä sukupuolta he edustavat.

Laula mukana oopperassa.

Kysele työkavereiltasi mystisiä kysymyksiä ja kirjoita vastaukset vihkoosi. Mumise samalla jotain "psykoligisesta profiilista".

Kerro ystävillesi 5 päivää etukäteen ettet voi tulla heidän juhliin, koska sinulla on päänsärky.

Painota autogrillin luukulla, että otat ruoan mukaasi.

Vastaa jokaiseen ystäviesi asettamaan väitteeseen: "Niinhän SINÄ luulet".

Anna äänimerkki aina peruuttaessasi.

Niin usein kuin mahdollista pompi eteenpäin kävelyn sijasta.

Vaadi ystäviäsi pitämään tuulilasinpyyhkijat päällä myös kuivalla säällä, "jotta ne pysyvat trimmissa".

Käytä vain roomalaisia numeroita.

Kiinnitä vaatteisiisi kulkusia.


NIMITYKSIÄ TYHMEMMILLE

Ei ole kaikki pöllöt vintillä.

Ei kuku kaikki käet kellossa.

Portit ovat alhaalla, valot välkkyvät, mutta juna ei vain tule

Ei laatikon terävin veitsi.

I just can't picture you as the end result of millions of years of evolution.

Kuikuilija Siirry takaisin pääsivulle >>> Jupen Sekane Huumori Vitsi Kotisivu >>>

BLONDI

Miksi blondi vaihtaa lapsensa vaipan vaan kerran kuussa? Vaippapaketissa lukee, että 15-20kg!

Blondi seisoo kadun kulmauksessa, ystävällinen ohikulkija huomauttaa: "Hei, se on vihreä." johon Blondi : " Hmm... sammakko?!"

Miksi blondi juuttui alapäästään kiinni bensapumppuun? No kun siinä luki, että kaikki maksutavat käy.

Miksi blondi istuu kannon nokassa? Se on suuruudenhullu

Blondille oli käynyt ns. vanhanaikaisesti ja isästäkään ei ollut tietoa. Niinpä äiti kyseli huolestuneena: - Ei kai ne pojat vaan väkisin ??- Ei toki, mielelläänhän ne pojat. Vastasi Blondi.

Blondi oli päässyt töihin sihteeriksi. Sitten tuli ensimmäinen puhelu. Blondin vastatessa puhelimeen miesääni kysyy:- Annatteko johtajalle?- Vittuakos se teille kuuluu!

Miksi Jumala antoi blondille 2% enemmän aivoja kuin hevosille? Koska hän ei halunnut blondien ulostavan kaduille paraateissa.

Pohojalaanen sai blondin jatkoille kotiinsa ja sanoi: "Josset ny anna niin käy niinku Kauhavalla." No, peloissaan tyttö antoi ja aktin jälkeen kysyi, että mites Kauhavalla kävi. Johon pohojalaanen sanoi että: "En saanu."

Blondi matkusti raitiovaunussa. Yhtäkkiä hän rupesi riisumaan housujansa. Kohta raitiovaunuun tuli lippujen tarkastaja. -Mitäs täällä oikeni tapahtuu, tiedusteli tarkastaja blondilta. -No kun joku sanoi, että taas se vitun tarkastaja tulee, vastasi blondi.(by Matti Antikainen)


PIKKU-KALLE

Luokkaan oli tullut tarkastaja englannintunnille. Opettajatar kirjoitti taululle englanninkielisen lauseen ja kysyi luokalta, mitä se tarkoittaa. Yksikään oppilaista ei viitannut. Hieman hermostuneena opettaja pyöritteli liitua sormissaan, kun se äkkiä tipahti lattialle. Hän kumartui nostamaan sitä. Silloin Pikku-Kalle viittasi. - No, Kalle, mitä tämä lause on suomeksi, opettaja kysyi. - Melkoinen perse, Pikku-Kalle vastasi. - Ulos! opettaja huusi naama punaisena. Pikku-Kalle nousi pulpetistaan, mutta ennen lähtöään hän sanoi vieressään istuneelle tarkastajalle: - Ei pitäis kuiskata jos ei tiedä.

Kalle kysyi isältään, "Mikä isi on se vehje joka riippuu poikien haarojen välissä?". Isä vastasi, "Nukke tietenkin." Isä heräsi aamulla "nukke" kipeänä. Hän kysyi vaimoltaan, miksihän nukkeni on kipeä. Pikku-Kalle tuli nopeasti huoneeseen ja kertoi. Nukkesi sylki minua silmille joten suutuin sille ja väänsin siltä niskat nurin.

Pikku-Kalle meni lääkäriin, ja pyyteli lääkäriä istuttamaan häneen tippurin. - Mitäs se Kalle nyt tuommoisia, sehän on hyvin vaarallinen tauti. - Juu juu, siksi minä sen haluankin. - Miksi näin synkeät ajatukset? - Katsos, kun se on minulla, niin se tarttuu ensin meidän kotiapulaiseen, sitten isään, sitten äitiin, sitten postinkantajaan, sitten postineitiin ja sieltä meidän koulun rehtoriin, ja se on ihan oikein sille mulkulle!

Pikku Kalle oli kauhea kiroilemaan, eikä vanhemmat saaneet pojan kieltä aisoihin niin millään. No, oli joulukin tulossa, ja isi ja äiti veivät Kallen ja pikkusisko Kaisan jouluostoksille. Kaupassa oli joulupukki, ja lapset menivät sitten toivomaan pukilta joululahjoja. Kaisa istahti polvelle, ja toivoi pukilta Barbia. Pukki vähän lupaili, että voi Kaisa sen nuken saadakin, jos on oikein kiltti. Kalle istahti seuraavaksi pukin polvelle ja sanoi: "Mä haluan vittu jalkapallon ja perkele helvetin polkupyörän." No, pukki tietenkin ihmetteli lapsen kielenkäyttöä, ja vanhemmat tulivat hätiin. Pukille kerrottiin, että Kallen kielen kantoja ei ole saatu millään kuriin, ja olisikos pukilla mitään neuvoja. No pukki kertoi vanhemmille, että antakaa Kallelle jouluna paketillinen paskaa, kylläpähän poika oppii siivoksi, etenkin jos Kaisa sitten saa sen Barbinkin. No tuli se joulu, ja Kaisa sai kun saikin Barbin, ja esitteli sitä samantien Kallele, ja kysyi että mitäs veli sai lahjaksi. Kallella oli paketillinen paskaa siinä auki, ja sanoi: "Vittu mää sain jonkun saatanan lemmikin, mutta ei sitä vittu löydä täältä sen paskan seasta."

Pikku-Kalle tuli koulusta nenä verisenä. - Mitä kauheaa sinulle on tapahtunut? pelästyi äiti. - Yks ruma jätkä puri mua nenään. - Herravarjele! Tuntisitko sen pahan pojan? - Takuulla! Mulla on sen korva taskussa


ELÄIMET

Miksi kutsutaan tonnikalaperheen isää? Pappatunaksi

Miksi raveissa ei kannata mennä katsomon takariviin? Sieltä ei näe hevon vittua. Eturivistä näkee vitu hyvin.

Mikä on homokoiran lempielokuva? Miehet mustissa.

Millainen on iloinen bulldoggi? Sillä on neljä jalkaa ja käsi (hampaitten välissä).

Mies käveli tiellä ja vastaan tuli äijä, jolla oli sammakko otsassa. Mies ihmetteli ja kysyi "No mistä helvetistä se tuo on tuohon tullut?" johon sammakko vastasi "No, ensin mulla oli perseessä semmonen pieni rupi..."

Nooan arkissa pitivät eläimet vähän liian rivoa elämää, joten Nooa päätti ottaa kaikki kivekset takavarikkoon ja antaa omistajille kuitti munistaan. Toimitusta seuranneena päivänä nähtiin jänis aivan helkkarin ylpeänä kulkevan kannella takajaloillaan. Kun toiset tiedustelivat syytä moiseen koppavuuteen, sanoi jänis: "minullapa on elefantin kuitti!"

Olipas kerran Norsu ja Hiiri jotka olivat käveleässä aavikolla. Yhtäkkiä Hiiri putosi juoksuhiekkaan. Norsu, Hiiren kaveri kun oli, halusi pelastaa ystävänsä. Niinpä Norsu ojensi suuren kullinsa Hiirelle ja Hiiri kiipesi sitä pitkin pois juoksuhiekasta. Sitten Norsu ja Hiiri jatkoivat onnellisina matkaansa. Vähän ajan kuluttua Norsu putosi juoksuhiekkaan. Nyt oli Hiiren vuoro pelastaa ystävänsä. Se haki mersun ja hinasi sillä norsun pois juoksuhiekasta. Mitäkö tästä opimme? No jos on iso muna ei tartte mersua.

Mitä tulee viimeisenä mehiläisen mieleen kun se törmää tuulilasiin 120km/h? Takajalat.

Mitä tapahtuu kun hirven liha on liian kauan uunissa? Se palaa poroks

Entäs kun poro on liian kauan uunissa? Siitä tulee ihan hirveen makusta

Miten saa koiran sanomaan miauuuuu? Jäädyttää sen ja leikkaa sirkkelillä.

Miten kissan saa sanomaan wuff? Kastellaan bensalla ja heitetään palava tulitikku perään.

Mitä eroa on mustilla ja kirjavilla kanoilla? Musti on koira.

Mitä yhteistä on hiilellä ja lotalla? Molemmat on jylsijöitä.


LAIHIA

Mitä laihialainen pedofiili sanoi pikkutytölle? Ostatko tyttö karkin?


URHEILU

Olipa kerran jalkapallomaalivahti, joka oli ristiäisissä. Äidillä oli kastettava vauva sylissa ja pappi oli juuri kastamassa vauvaa. Yhtäkkiä vauva tippui äidin sylistä. Aika pysähtyi. Vauva putosi hidastettuna maata kohti. Kaikki vain seisoivat paikallaan suu auki. Lopulta maalivahti retkaisee ja saa vauvan viime hetkellä kiinni. Maalivahti nousee ylös vauva sylissään ja kaikki taputtavat ja hurraavat. Maalivahti tervehtii yleisöä, pompauttaa pari kertaa ja avaa keskikentälle.

Kädettömat pelas jalkapalloo ja jalattomat oli katsomossa. kun pallo lensi katsomoon, kädettömat huusi jalattomille, "potkaiskaa se pallo takaisin", johon jalattomat, että "vetäkää käteen!"

Mitä tapahtuu kun koivu kaadetaa? Tulee jäähy

Mitä eroa on Otakar Janeckylla ja jääkoneella? - Jääkone käy kentän molemmissa päädyissä.

Mitä eroa on vuoden 1999 maajoukkueella ja korttipakalla? - Korttipakassa on enemmän jokereita.

Viagra vs Jokerit : kun jokerit tekee maalin niin 13 tuhatta mulkkua nousee seisomaan!

Meijän joukkueessa hualto pelaa ja me kattellaa.

Mummo ja vaari pelasivat potkupalloa. Äkkiä vaari potkaisi tyhjää.

Mummo ja vaari pelasivat jalkapalloa. Vaari hävisi!!! Etsintöjä jatketaan yhä !!!!!

Mies futismatsin jälkeen tuomarille: -Oli TOSI hiano peli!!! Harmi että se jäi teiltä näkemättä !


ALKOHOLI

Savolainen meni hienostoravintolaan: Ukko: Hei, tarjoelijavosu! Tuokee Koskenkorvoo! Tarjoilija: Tuonko sen ehkä kolalla? Ukko: No tuokee vaekka lumilapiolla, kuhan tulloo noppeesti!

Kaksi suomalaista sulkeutuvat mökkiin ja aloittavat hillittömän ryyppäämisen. Kolmen päivän juomisen jälkeen toinen kysyy: - Tarttiskohan tässä syödäkin välillä? Toinen tuijottaa hetken aikaa ja sanoo: - Tultiinko me tänne ryyppäämään vai juttelemaan?

- On tämäkin aika tulla kotiin, vaimo pauhasi. - Kello on viisi aamulla. En ole saanut nukuttua yhtään koko yönä! - Luuleks, kultaseni, että minä olen saanut? mies vastasi.

Anteekshi, sopersi juopunut mies ohikulkijalle, - mishähän minä olen? - Hämeenkadun ja hämeenpuiston kulmassa. - Ei tarvitshe mennä ykshtityiskohtiin... mikä kaupunki?

Vieras kutsuilla: Minulla on jano. Emäntä: Minä tuon lasin vettä. Vieras: En minä peseytyä aikonut

Metsäkämpällä äijät kyllästyivät yksitoikkoiseen ruokavalioon ja lähettivät yhden kaverin ostamaan yhteisillä varoilla kaupungista muonaa. Mies palasi mukanaan 50 pulloa vodkaa ja kaksi näkkileipäpakettia. - Mitä pirua sä meinaat? Mitä me tehdään kaikella tolla leivällä?


MICHAEL JACKSON

Äiti ja lapsi keskustelevat: - Äiti, onko Jumala mies vai nainen? - Jumala on sekä mies että nainen. - Äiti, onko jumala valkoinen vai neekeri? - No jomala on sekä valkoinen että neekeri. - Entäs onko jumala homo vai hetero? - Jumala taitaa olla sekä homo että hetero. Poika miettii vähän ja sitten keksii: Äiti, onko jumala Michael Jackson?

Mitä Michael Jackson tekee lastentarhan ruokalassa? Etsii jotakin pientä suuhunpantavaa.

Mitä Michael Jackson tekee puutarhassa? Siementää mukulat

Mitä Michael Jackson tekee hississä? Painaa nappulaa.

Mitä Michael Jackson tekee talvella? Vetää lasta pulkassa.

Mitä Michael Jackson sanoi, kun käsi murtui? Täytyy panna lasta.


RUOTSALAISET

Suomalainen oli ruotsalaisessa maauimalassa. Saunassa ollessaan hän kuuli voimakkaan pierun PRUUUT. Vähän ajan kuluttua kuului toinen PRUUUUUUT. Sitten suomalaista alkoi pierettää ja hän ajatteli, ettei täällä tarvitse pidätellä ja päästi kaasut ulos PIFFF. Silloin kuului huuto: Täällä on joku neitsyt.

Mikä erottaa ihmisen ja apinan toisistaan? Pohjanlahti


HIEMAN RASISTISET

Mitä teet jos takapihallas juaksee verinen neekeri? Lakkaat nauramasta ja ammut uudestaan!

Kuinka neekerin saa juomaan? Laittaa tehosekottimeen ja kerää luut pois

Mitä saadaan, kun risteytetään neekeri ja mustekala? En minäkään tiedä, mutta hitosti se kerää puuvillaa.

Alabamalaisesta katuojasta oli löytynyt todella kuolleen neekerin ruumis. Siinä oli 28 luodin reikää ja 74 puukon iskua. Paikalle tuli sheriffi. Hän tutki tilannetta ja sanoi: - pahin näkemäni itsemurha.

Mitä tulee kun neekerin perseeseen työnnetään pähkinöitä? Snickers

Mikä on musta ja raapii lasia? Neekeri mikrossa.

Mikä on mustalaisten triathlon? Juostaan uimahallille ja tullaan pyörällä takas.

Mustalaiselta oli puhjennut Hiacesta renkas. Siinä Leif alkoi sitten renkasta irrottamaan ja vaihtaan tilalle varapyärää. Paikalle sattu toinen mustalainen. -Hai sie, mitä sie teet?! -Mie irrotan renkasta, vastasi Leif. Toinen mustalainen otti kiven, löi ikkunasta sisään ja sano: -No mie irrotan ration!

Mitä saa kun ampuu mustalaisen hiacessa? Stereonsa ja polkupyäränsä takas!



Holy

SEKALAISET

Miksi Turku on Suomen afrikkalaisin kaupunki? Koska kun turkulaisil tulee makeennälkä ne menee kioskil ja sanoo: "Nami bia!" ja kun niil on jano niin "An gola!"
Sitä paitsi Turussa asuu pelkkiä "Tutui ja Hutsui".

-Do you speak English? -Yes, a little. -How much? -One hundred dollars

Syntyipä kapakassa keskustelu kahden kaljaveikon välillä: - En ollut vaimoni kanssa kertaakaan sänkyhommissa ennen papin aamenta. Entä sinä? - Jaa, enpäs nyt ole aivan varma...mikäs hänen tyttönimensä olikaan?

Kalle ja Ville juttelivat edellisestä illasta. "Sillä muijalla oli niin tiukka, että en saanut kun vähän päätä sisään", valitti Kalle. "No, olisit kokeillut mulkulla!" vastasi Ville.

Mikä on Arnold Schwarzenegerillä pitkä, Esko Aholla lyhyt ja paavillakin se on, mutta hän ei käytä sitä? Sukunimi

Erään miehen vaimo oli palaamassa matkoilta ja mies oli ovella ottamassa vaimoansa vastaan 5-vuotiaan poikansa kanssa. Poika sanoo äidillensä: -Äiti, meillä on ollut täällä vähän huolia. Jälkeenpäin mies kertoo työkavereilleen: -Onneksi se meidän pikkupoikamme ei osaa sanoa vielä ärrää.

Keskellä yötä tuli hätäinen soitto palokuntaan. -Apua, tulkaa äkkiä! Talomme on tulessa! huusi mies hysteerisesti puhelimessa. -Kyllä kyllä....rauhoittukaahan...Miten me sinne ajamme? -No eikö teillä ole helkutti vieköön niitä punaisia autoja?

Kuinka monta Ahtisaarta mahtuu bussiin? Kaksi.Eeva ja Marko.

65-vuotias juutalaismies menee kirkkoon ripittäytymään:- Olen löytänyt 18-vuotiaan ihanan tytön ja me rakastelemme intohimoisesti joka päivä.- Miksi sinä sitä minulle kerrot? Sinähän olet juutalainen ja minä olen katolisen kirkon pappi. - Minä kerron KAIKILLE.

-Oletko nähnyt puhelinluetteloa? - En, mutta olen kyllä lukenut sen kirjana.

Miksi muumipappa on niin lihava? Koska sillä ei ole persereikää.

Kuka on maailman lyhin mies? Se, jolla on pussit silmien alla.

Kuka on maailman lyhin nainen? Se, jolla on veitikka silmäkulmassa tai rako hampaiden välissä.

Sokea ja kuuro riitelivät. Sokea sanoi: "Ei tule kuuloonkaan!", johon kuuro vastasi :"Sehän nähdään!"

Miksi naiset käyttävät meikkejä ja hajuvesiä? Koska ne on rumia ja haisee pahalle.

Erotiikan ja peversion ero? Jos käyttää höyhentä, se on erotiikkaa. Jos käyttää koko kanaa, se on pervoa.

Mitä täti tekisi jos sillä olisi munat ja muut vehkeet? Paistaisi lettuja.

Mikä on märkä ja sen ympärillä on karvoja? Silmä

Missä venäläiset säilyttävät heiniään? Ladoissa.

Mikä ei mahdu perseeseen, eikä värisytytä persettä ? Venäläinen perseenvärisytin

Impotenssin määritelmä: Maan vetovoima voittaa naisen vatovoiman.


Lets Go! Siirry takaisin pääsivulle >>> Jupen Sekane Huumori Vitsi Kotisivu >>>


TARINAT

Mies saapui tohtorin vastaanotolle ja valitti mahavaivoja. Tohtori tutki miehen ja määräsi, ettei mies saa enää syödä normaalilla tavalla, vaan kaikki ravinto pitää nauttia peräsuolen kautta. Parin kuukauden kuluttua mies tuli jälleen rutiinitarkastukseen tohtorin vastaanotolle. Tällä kertaa mies käveli hyvin oudosti, kiemurrellen ja kaarrellen. Tohtori kysyi: -Mikäs teitä vaivaa? -Ei mikään! Ostin tosta kaupasta vähä purkkaa!

Vaari oli lääkärillä ja huusi heti odotushuoneessa: -Mulla on vikaa munissa!! Hoitaja tuli sanomaan vaarille että ei sillä lailla saa huutaa. Ylihuomenna vaari tulikin taas käymään ja huusi: -Mulla on vikaa korvassa!! -Vai niin. No minkälaista vikaa teillä on korvassa? -Mää en voi kusta kunnolla!!

Jere oli ajaa köröttelemässä kaverinsa Antin luo. Pian Jere näki tien laidassa kauniin, parikymmenvuotiaan liftaritytön. Jere kaarsi tien viereen ja niin matka taas jatkui. Liftari kuitenkin kyllästyi Jeren ajellessa vain 45 kilometrin tuntinopeudella, vaikka tiellä sai ajaa satasta. Niinpä hän sanoi Jerelle: -Tuota, voisitko ajaa vähän kovempaa, jos minä vaikka ottaisin puseroni pois päältä? Jere oli innoissaan ja suostui. Niin matkaa jatkettiin 60 km/h. Kymmenen minuutin kuluttua tyttö taas kyllästyi hiljaiseen vauhtiin ja ehdotti: -Mitäs jos ottaisin housunikin pois, voisitko taas kiihdyttää vauhtia? Jere innostui taas ja kiihdytti vauhdin 70 km:n tuntinopeuteen! Tätä rataa jatkettiin, ja pian auto kiisi tiellä noin 120 kilometriä tunnissa, eikä tytöllä ollut enää yhtään vaatetta päällä. Jere oli kuitenkin niin tohkeissaan, että menetti eräässä mutkassa auton hallinnan ja auto syöksyi lampeen. Liftarityttö sai avatuksi ovensa, mutta Jere jäi loukkuun auton sisälle. Tyttö yritti pelastaa Jeren, mutta sai vain irroitettua hänen saappaansa. Tyttö nousi pintaan ja lähti tielle hakemaan apua. Sitten hän muisti, että hänellä ei ollut vaatetta päällä! Hän nosti Jeren saappaan pystyyn jalkojensa väliin ja huusi: -Auttakaa! Mies on jo TOSI syvällä!!

Mies kuoli ja saapui taivaan portille. Pietari toivotti miehen tervetulleeksi taivaaseen, mutta mies kysyi epätoivoisena, eikö olisi mitään mahdollisuutta päästä takaisin elävien kirjoihin. Pietari sanoi, että oli kyllä yksi keino, mutta se oli melko vaarallinen. Mies sanoi kuitenkin olevansa valmis mihin tahansa joten Pietari kertoi keinon olevan sellainen, että miehen täytyisi muuttua hämähäkiksi ja laskeutua maahan oman seittinsä varassa. Mies suostui, ja Pietari muutti hänet hämähäkiksi. Niin urhea mies-hämähäkki lähti matkaan. Vähän ajan kuluttua hän huomasi seitti-aineksen olevan melkein lopussa. Hän koitti säästellä seittiä, mutta ei se auttanut. Pian hän oli pinnistänyt takaruumiistaan melkein kaiken seitin. Siinä vaiheessa hänen vaimonsa herätti hänet ja huusi: -Herää!! Sänky on täynnä paskaa!!

Marko ja Harri olivat metsästämässä jäniksiä. He pistivät teltan pystyyn ja lähtivät metsään. Illansuussa he olivatkin jo saaneet napattua 5 jänistä ja palasivat teltalle. Markoa oli alkanut metsässä väsyttää joten hän painui nukkumaan makuupussiin. Harri alkoi nylkeä jäniksiä ja päätti tehdä Markolle pienen pilan. Hän otti jänisten suolet ja tunki ne Markon housuihin. Marko ei huomannut unissaan mitään. Pian Harrikin meni nukkumaan. Aamulla hän alkoi keitellä pihalla kahvia ihan viattoman näköisenä. Marko tuli pian ulos teltasta naama kalpeana. -No, mikäs nyt on? kysyi Harri. -Huhhuh. Et ikinä arvaa mitä oli tapahtunut. -No, mitä? -Tämä on kyllä ihan uskomatonta... Olin varmaan syönyt jotain outoa. Yöllä minulta oli valunut suolet housuihin, mutta onneksi minulla on kymmenen sormea ja teräksiset hermot, joten sain puolessa tunnissa tungettua ne takaisin.

Aaltonen oli kaverinsa Yrjön kanssa jossain. Aaltonen alkoi tietysti kehuskella itseään kamalasti ja se rupesikin vituttamaan Yrjöä aika lailla. Ja sitten kun Aaltonen sanoi tuntevansa itse paavin, Yrjö tajusi että nyt menee kyllä liian pitkälle. - Lyödäänkös tonni vetoa ettet tunne paavia? uhosi Yrjö. - Hah, kiinni veti, huudahti A. Sitten he hommasivat jostain rahat, varasivat lentoliput ja lensivät (lentokoneella) Italiaan. Muutaman tunnin kuluttua oltiinkin jo Vatikaanissa. Kamalan iso ihmisjoukko odotti paavin puhetta suurella aukiolla, jonka nimi nyt ei muistu mieleen. - No niin, virnuili Ykä. - Jos kerran tunnet sen paavin niin hyvin, niin menepäs tuonne ja tule sen kanssa vilkuttamaan parvekkeelle. -Okei, sanoi Aaltonen ja painui isosta ovesta sisään. Kohta paavi ja Aaltonen olivatkin parvekkeella heiluttamassa ja yleisö hurrasi. Aaltonen tuli parin minuutin kuluttua takaisin, ja huomasi Yrjön olevan hermoromahduksen partaalla. - Hahah, ottaako noin paljon päähän että hävisit vedon? tiedusteli mr A.- No ei mua se niin potuta, vaan se että ihmiset kyselivät koko ajan: "Kuka helvetin pipopää tuolla parvella on Aaltosen kanssa?"

Teräsmies oli eräänä kauniina päivänä lentelemässä ihan vaan huvin vuoksi. Yhtäkkiä hän huomasi ihailemansa Kissanaisen ilkosillaan haarat levällään erään rakennuksen katolla. Nyt täytyy käyttää tilaisuutta hyväkseen, tuumasi Teräsmies ja valmistautui huomaamattomaan "ylilento-pikapanoon". Teräsmies otti vauhtia syöksyi Kissanaista päin ja hoiti hommat sadasosasekunnissa ja jatkoi matkaa. Täysin huomaamattomasti homma ei kuitenkaan mennyt ja Kissanainen huusi pelästyneesti: "Mikä helvetissä toi oli?". "Emmä tiedä mutta se sattu niin perkeleesti", vastasi näkymätön mies.

Sirkustaiteilijalla oli iso kikkeli ja kanssaesiintyjänä terävä hampainen krokotiili. Krokotiili aukaisi leukansa ja sirkustaitaiteilija asetti kikkelinsä krokotiilin hampaiden väliin. Krokotiili loksautti leuat kiinni. Kului viisi minuuttia. Sitten sirkustaiteilija kumautti krokotiiliä kolme kertaa pesäpallomailalla päähän. Krokotiili avasi leukansa ja kas, kikkelille ei ollut käynyt kuinkaan. - Haluaako joku muukin kokeilla? sirkustaiteilija kysyi. Väkäleukainen hampaaton mummo mietti hetken, mutta hihkaisi sitten:- Mie voin kokkeilla, mutta elä löy sitten kovvaa sillä mailalla!

Eräs nuori mies osti itselleen uuden Ladan. Tai hänelle uuden, eli pieniä ongelmia ilmeni. Muuten auto liikkui kuin rasvattu, mutta ovet taasen eivät tahtoneet aueta ilman rasvaa. Mutta mitä sitä tarttumaan pikkuseikkoihin, hieno mikä hieno. Ja tätähän oli päästävä heti esittelemään tyttöystävän perheelle tätä uutta autoa. Tyttöystävän perheellä oli ongelma. He vihasivat yli kaiken tiskaamista. Kukaan ei suostunut tiskaamaan. Niinpä isä fixuna esitti idean: Pidetään puhumattomuus kilpailu, se kuka puhuu ensimmäisenä saa myöskin tiskata. Tytär ja äiti olivat ideasta yhtä mieltä. Näin siis tehtiin. Isä meni lukemaan lehteä, äiti ompelemaan ja tytär omiin puuhiinsa Pian ovesta singahti sisään tyttären miesystävä, ja heti tietysti innokkaana kehumaan uutta Ladaansa. Kukaan ei kuitenkaan vastannut mitään. No, ehkä kerrottaneen ladasta lisää. Ja näin mies taas kehua retosteli ladaansa. Ei, ei vieläkään vaikutusta, tästä suuttuneena mies otti ja lähti ulos. Mutta ulkona alkoi vaivaamaan se kun häntä ei mitenkään huomioitu. Tulipa siihen aatokseen, että kun menee tupaan sisälle ja ottaa tyttären siinä tuvassa rajusti takaapäin, niin jo pitäisi jotain sanomista tulla. Mies meni sisälle ja otti tyttären rajusti takaapäin, mutta kukaan ei virkkanut mitään. Johan on kumma, nyt mies vasta vauhdilla ulos lähtikin. Mutta ulkona taas sai uuden idean. Jospa ottaisi emännän takaapäin, niin johan on kumma jos ei mitään ala tapahtumaan. Mies meni sisälle ja otti emännän rajusti takaapäin. Ei, ei mitään vaikutusta, nyt mies vasta suuttuikin, ja päätti että ideoita ei kaivata, nyt lähden. Ja lähtikin ulos. No ladassa oli tämäoma ongelmansa, ja ovet eivät auenneet, ei auttanut kun mennä sisälle.Sisälle päästyään mies kysyi: Olisikohan rasvaa. Tällöin isäntä avasi suunsa ja sanoi: Hyvä on, minä voin tiskata.

Baariin saapui eräs mies. Hän tilasi viskin, joi sen ja otti sitten taskustaan hiiren, marsun ja minikokoisen pianon. Pian hiiri alkoi pimputtaa pianoa ja marsu alkoi laulaa. Kaikki baarin asiakkaat kerääntyivät katsomaan. Esityksen loputtua eräs katsojista kysyi: -Mikset vie noita esiintymään telkkariin? Tienaisit hyvät rahat. Mies vastasi: -Enpä usko. Ne huomaisivat heti huijauksen. Tässä on nimittäin pieni trikki. Marsu ei oikeasti osaa laulaa ollenkaan, vaan hiiri on vatsastapuhuja.

Pieni hiiri käveli pitkin afrikkalaista savannia. Sitä vastaan tuli norsu. - Hei norsu, miksi sinulla on noin pitkä, notkea nenä? hiiri kysyi. - Siksi tietenkin, että ylettyisin koskettamaan ja nostelemaan esineitä,norsu vastasi. Hiiri jatkoi matkaansa ihmetellen luonnon monimuotoisuutta. Kohta sitä vastaan tuli kirahvi. - Hei kirahvi, miksi sinulla on noin korkea, taipuisa kaula? hiiri kysyi. - Siksi tietenkin, että ulottuisin syömään lehtiä puiden korkeimmiltakin oksilta, kirahvi vastasi. Hiiri jatkoi matkaansa entistä äimistyneempänä. Pian se näki leijonan istuvan metsän laidassa ja meni sen luokse. - Hei leijona, miksi sinulla on noin suuret, pullottavat silmät? - Siksi, koska mä oon paskalla!

Parinsadan kilometrin säteellä lähetysasemasta ei ollut ainakaan pariin vuoteen edes käynyt muita valkoihoisia kuin kyseinen suomalainen lähetyssaarnaaja. Ja paikallisen lampaiden kasvattamsesta elantonsa saavan heimon päällikon vaimo menee tietysti pyöräyttämään mulattivauvan. Päällikkö ryntää heti lapsen nähtyään lähetyssaarnaajan mökkiin viidakkoveitsi kädessään. Lähetyssaarnaaja herää punkastaan ja alkaa selittää: "Mutta koita ymmartää... Ihmiset ovat kuin, tuota, lampaita... Kyllähän sinä lammaspaimenena tiedät... Että vaikka laumassa on pelkkiä valkoisia lampaita ja pässejä... Aina joskus laumaan syntyy myös mustia lampaita." Päällikön raivo laantuu kuin seinään. "Hyvä on... Sinä ei puhu mitään lampaista... Minä ei puhu mitään vauvasta."

Jo neljättä päivää mies hortoili eksyksissä, janoissaan ja nälissään jossain Pohjois-Moravian vuoristossa. Lähimailla ei näkynyt muuta kuin metsää ja vuoria. Yökin oli taas painamassa päälle. Äkkiä hän huomasi kaukana vuoren rinteellä suuren puisen rakennuksen ja lähti kulkemaan sitä kohti. Saavuttuaan huvilan ovelle, mies koputti sitä. Oven tuli avaamaan vanha ja kamalan ruma tsekkiläinen mies. Kulkija pyysi vanhukselta ruokaa ja leposijaa. Vanhus lupasi yösijan, mutta samalla varoitti kulkijaa kajoamasta hänen tyttäreensä, taikka miestä kohtaisi karmea kolmiosainen Tsekkiläinen kirous. Mies ajatteli, ettei noin vanhalla ja rumalla miehellä voi olla kaunista ja nuorta tytärtä, joten helppohan hänen oli luvata olla koskematta vanhuksen tyttäreen. Vanhus kuitenkin vielä varoitti miestä. Illalla, kun he istuivat illallispöydässä, mies ei ollut uskoa silmiään. Kaikista ennakkoarveluista huolimatta, vanhuksen tytär olikin uskomattoman kaunis. Vaikka mies oli väsyksissä vaelluksesta, ei hän saanut koko iltana silmiään irti tyttärestä. Kun tuli nukkumaanmenon aika, mies seurasi tyttöä neljänteen kerrokseen ja pääsi kuin pääsikin tytön huoneeseen...Aamulla, ihanan yön jälkeen mies heräsi hieman ahdistavaan tunteeseen. Hän raotti silmiään ja huomasi suuren kiven rintakehänsä päällä. Kivessä oli lappu jossa luki: "Tsekkiläinen kirous, ensimmäinen osa: Kivi rinnan päällä" Mies muisti vanhuksen varoitukset, mutta ajatteli, ettei se nyt niin paha kirous olekaan. Kivi rinnan päällä, eikä edes niin iso, etteikö hän jaksa nostaa sitä pois. Mies nosti kiven syliinsä ja käveli ikkunaan. Hetken emmittyään hän paiskasi kiven ulos ikkunasta. Samalla hän huomasi lapun vastapäisessä puussa. Lapussa luki: "Tsekkiläinen kirous toinen osa: Kivi sidottu lyhyellä narulla vasempaan kivekseen" Sekunnin murto-osan emmittyään mies hyppäsi kiven perään. Välittömästi hän huomasi lapun seinällä, jossa luki: "Tsekkiläinen kirous kolmas osa: Oikea kives sidottu sängyn jalkaan"

Kolme miestä oli kuollut samana päivänä. He olivatkin juuri koputtelemassa taivaan porttia kun Pyhä Pietari ilmestyi ja sanoi: -Sori pojat. Tänään on tilaa vain yhdelle. Ratkaisemme asian siten, että se joka kuoli kaikkein karmeimmalla tavalla, pääsee sisään. Otan teidät vastaan yksitellen, jotta voitte rauhassa kertoa tarinanne. Ensimmäinen mies kertoi: -No, juttu meni näin. Olin jo pitkään epäillyt että vaimoni pettää minua, ja eräänä aamuna tulin töistä hiukan aikaisemmin kotiin. Kotona ei näyttänyt olevan ketään, mutta aloin tutkia paikkoja. Parvekkeella huomasinkin erään miehen roikkuvan alusvaatteisillaan. Tein heti johtopäätöksen, että mies oli vaimoni rakastaja. Aloin takoa miehen käsiä nyrkeilläni, mutta se ei tehonnut, joten hain lekan. Sen avulla mies tippui alla olevaan pusikkoon, mutta jäi jotenkuten henkiin. Raivoissani hain keittiöstä jääkaapin ja heitin sen miehen niskaan, jolloin hän kuoli. Mutta sitten tekoni alkoi kaduttaa minua, joten menin makuuhuoneeseen ja ammuin itseni. Sillä tavalla minä kuolin.-Että sillä tavalla. Menepäs takaisin ja pyydä toinen mies sisään. Toinen mies aloitti oman tarinansa: -Kaikki alkoi siitä, kun ostin Tampereelta kirjakaupasta kirjan, jossa esiteltiin erilaisia voimisteluliikkeitä. Eräänä aamuna aloin testata niitä parvekkeellani, mutta tipahdin reunalta alas. Paria kerrosta alempaa sain napattua erään toisen asunnon parvekkeesta kiinni. Yhtäkkiä paikalle saapui joku hullu mies, joka alkoi hakata käsiäni ensin nyrkeillä ja sitten lekalla. Sormet muussina tipahdin alapuolella olevaan pöheikköön, mutta jäin onneksi henkiin. Luulin pääseväni pakoon, mutta se hullu mies tiputti jääkaapin niskaani. Siihen minä sitten kuolin. -Ohhoh. No pyydäpäs sitten se kolmas mies sisään. Kolmas mies saapuikin pian ja alkoi kertoa: -Eräänä aamuna, kun olin erään naisen kanssa hänen kotonaan, kuulimme naisen aviomiehen tulevan kotiin. Nainen piiloutui komeroon, ja minä aloin myös hädissäni etsiä piilopaikkaa. Sitten sain mielestäni hyvän idean; piilouduin jääkaappiin...

Muuan rekkakuski ajeli tuolla lapin maalla pitkin valtatietä, kun yhtäkkiä tien sivusta hyppäsi auton eteen täysin keltaisiin pukeutunut mies. Kuski löi jarrut lukkoon ja sai kuin saikin auton pysähtymään. Keltainen mies asteli rekan vierelle jolloin kuski avasi ikkunan. Keltainen mies tokaisi: "MÄ OLEN HOMO! ANNA MULLE KAIKKI SUN RUOKAS!" Rekkakuski hieman säikähti ja ajetteli että parempi on totella ettei käy kuinkaan ja antoi kaikki ruokansa. Ja niin hän pääsi jatkamaan matkaa. Parin kilometrin päästä tielle hyppäsi vihreä mies. Ja taas rekkakuski joutui lyömään jarrut lukkoon. Kuski avasi ikkunan jolloin vihreä mies sanoi: "MÄ OON HOMO! ANNA MULLE KAIKKI JUOMAS!" Taas kuski päätti totella ja pääsi jatkamaan matkaa. Hetken päästä tielle hyppäsi sininen mies ja rekkakuski pysäytti auton ja avasi ikkunan ja sanoi: "Mä tiedän että sä oot homo, mutta mitä sä oikeen haluat?" Siihen sininen mies: "Ajokortti ja rekisteriote"

Juna-asemalle tuli eräänä päivänä kaksi miestä, joista toinen meni istumaan ja toinen meni lippuluukulle ja kysyi: "Saisinko lipun Kalakoskelle?" Virkailija vähän hädissään etsi tietokoneista ja kartoista, missäpäin se semmoinen paikka oikein oli. Kun ei löytynyt, niin joutui kysymään, että: "Missä tämä Kalakoski oikein on?" "No tuollahan se istuu odottamassa junalippuaan."

Sattuipa miekkonen odottamaan pääsyä junan vessaan, kun edellinen asiakas raotti ovea ja raosta kysyi: -Kuule, ei siellä sattuisi olemaan vessapaperia missään? Mies katselee ympärilleen. -Ei näy. -Jaha. Kiitos. Kotvanen kuluu, ja ovi aukenee uudelleen raolleen. Tällä kertaa sieltä pitää esiin käsi ja kädessä satanen. -Kuule, olisiko sinulla vaihtaa tämä kaksikymppisiksi...?

Iltamyöhäisellä kolme kaupparatsua tuli majataloon yösijan toivossa. Isäntä sanoi, että valitettavasti vain yksi huone on vapaana. Aikansa tuumittuaan kaupparatsut päättivät ottaa huoneen, vaikka olisihan se vähän kummallista noin niinkuin miesten kesken, kun oli vain yksi vuode ja niinpoispäin. Mutta mikäs auttoi kun ilta oli ja väsytti, niin kävivät kaupparatsut vierekkäin yöpuulle. Aamulla vasemmalla laidalla nukkunut kauppamies kertoi tovereilleen miellyttävästä unestaan: " Oli muuten pojaat kiihkea punapää mulla unissani petikaverina viime yönä, että tuli vaimoa petettyä sitten niin raskaimman jälkeen". Sängyn oikealla laidalla yönsä viettänyt kertoi nähneensä lähes vastaavan unen, jossa oli punapään virkaa oli hoitanut uhkea blondi. Keskimmäinen kaveri kuunteli tovereidensa kertomuksia kateellisen näköisenä jasanoi: "No ei käy tasan onnen lahjat, mina olin unissani hiihtokilpailuissa, olin juuri lykkimässä tasatahtia voittajana maaliin kun yhtäkkiä sauvat sulivat käsiin".

Kylän vanhin asukas oli viettämässä 95-vuotispäiviään. Joku kysäisi: "Jahas, koskakohan pappa on viimeseks ollu naisen kanssa sillai?" Hetken mietittyään tämä vastaa: "Nooh, joshkush... 19... 45..." "Noh, noh. Nyt tais mennä vähän totuuden ulkopuolelle. Ei kai siitä niin kauan voi olla." Pappa kattoo rannettaan epäröivästi ja sanoo: "No paljonkos se kello nyt sitten on?"

Katolinen pappi oli aikeissa mennä päivystämään rippituoliin, kun hän tunsi pahoja vatsakipuja. Hän kutsui luokseen kirkon talonmiehen ja selitti tilanteen hänelle. - Minun on aivan pakko mennä vähäksi aikaa ulkohuoneeseen. Voisitko sinä istua rippituolissa puolestani sillä aikaa? - Minäkö? Mutta enhän minä osaa! En minä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi sanoa ripittäytyjille. - Se on aivan helppoa. Kopissa on lista, jossa on lueteltu tavallisimmat synnit. Sinun tarvitsee vain kuunnella ripittäytyjien synnit, ja katsot sitten listalta, montako avemariaa tai isämeitää hänen tarvitsee lukea puhdistautuakseen. Talonmies suostui, vaikka olikin hermostunut. Hän asettui rippituoliin ja tutki syntilistaa. Onneksi siinä näytti olevan laaja valikoima eri syntejä. Ensimmäisenä rippituoliin astui mies, joka tunnusti olleensa anaaliyhdynnässä vaimonsa kanssa. Talonmies tutki listaa, mutta ei löytänytkään anaaliseksiä! Aviorikos ja sodomia siinä oli, mutta ne eivät oikein tuntuneet sopivan tähän syntiin. Silloin rippituolin ohi meni nuori kuoropoika. Talonmies kurottautui ulos kopista ja kysyi: - Hei, satutko tietämään, mitä pappi antaa anaaliseksistä? - Kokista ja sipsejä.

Neuvostoliittolaiseen lammaskolhoosiin oli tehty yllätystarkastus, jossa todettiin, että tavoitelluista tuloksista oli jäänyt huomattava määrä villoja. Tarkastajat olivat ankaria. Kaikki kolhoosin miehet komennettiin riviin, ja heidän päänsä kerittiin paljaiksi. Kun Ivanin tukkaa leikattiin, hän äkkiä purskahti nauruun. - Mitäs te hirnutte? Ei tässä ole mitään nauramista. - Ajattelin vain tuota naapurikolhoosia, toveri tarkastaja. Siellä kasvatetaan kanoja, ja heiltä puuttuu melkoinen määrä munia tavoitteesta.

Kolme nahkatakkista motoristia parkkeerasi pyöränsä huoltoaseman pihalle. He astelivat sisään baariin, mutta totesivat sen aivan täydeksi. Katseltuaan asiakkaita vähän aikaa he lähestyivät erästä vanhemman puoleista rekkakuskia, joka lueskeli iltapäivälehteä ikkunan vieressä. Yksi moottoripyöräilijöistä hypähti äkkiä eteenpäin ja iski yhdellä karateiskulla rekkakuskin lehden keskeltä kahtia. Mies taittoi tyynesti lehden kappaleet kokoon ja siemaisi kahviaan.Toinen motoristi sieppasi silloin tuhkakupin pöydältä ja tyhjensi sen sisällön rekkakuskin kahviin. Mutta mies ei sittenkään reagoinut. Kolmas tarttui rekkakuskin viineriin ja survoi senkin kahvikuppiin saastan sekaan. Nyt rekkakuski nousi pöydästä, ja vilkaisemattakaan motoristeja hän kiitti myyjää ja asteli ulos baarista. - Jumaliste mikä mamis! totesi yksi motoristeista istahtaen rekkakuskin paikalle. - Ei miestä yhtään! täydensi toinen. - Eikä se osaa ajaa tota rekkaakaan, sanoi kolmas. - Se peruutti tossa pihalla kolme moottoripyörää ihan paskaksi.

Yöjunan matkustaja oli matkalla Ouluun etelästä. Koska hän oli hyvin sikeäuninen, hän pyysi konduktööriä herättämään hänet sitten kun oltiin Oulussa. Konduktööri lupasi tehdä tämän, ja mies meni rauhassa nukkumaan. Herätessään mies kuitenkin huomasi, että oli keskipäivä ja juna oli ohittanut Oulun jo ajat sitten. Raivoissaan mies etsi konduktöörin. Hän haukkui tämän maanrakoon ja lähti junasta yhä vihasta kihisten. - Olipa siinä vihainen mies, veturinkuljettaja totesi. - Ei tuo vielä mitään, konduktööri sanoi. - Olisitpa nähnyt sen, jonka herätin ja jätin junasta Oulussa!

Mikko Kuustonen seurusteli kerran nuorukaisena kirkkoherran tyttären kanssa ja oli innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tapaamaan tytön vanhempia. Tiesihän Mikko, että jos vanhemmat hyväksyisivät hänet, tyttö voisi vaikka antaa... suudelman. Siinä sitä istuttiin olohuoneessa ja keskusteltiin tosiolevaisesta, kun jännitys ja kahvi alkoivat vaikuttaa Mikon suolistossa. Pian poika ei enää pystynyt pidättelemään vaan päästi pienen pierun. Kirkkoherra katsoi vihaisesti perheen koiraa, joka sattui makailemaan Mikon tuolin alla, ja torui: "Musti!" Mikko huokaisi helpotuksesta ja jysäytti toisenkin kerran koiran piikkiin. "Musti!" nuhteli tällä kertaa kirkkoherran rouva. Kului muutama tovi, ja ilma vain kiersi Mikon suolistossa. Eihän siinä auttanut muuta kuin päästää ilmoille kunnon jyräys. "Musti!" ärjyi kirkkoherra naama punaisena. "Tule pois sieltä tuolin alta, ennen kuin se pitkätukkainen hipinretale paskantaa päällesi!"

Liikemies hommasi Haitilla matkaillessaan tullittoman tuliaisen, elikkäs sukupuolitaudin. Hänen kullinsa alkoi vihertää ja sitä kihelmöi. Mies päätti pitkään tuskissaan kieriskellessään lähteä lääkärille. Lääkäri tutki aikansa. Lääkäri ei ollut ennen moista nähnyt. Aikansa tutkittua hän kuitenkin sanoi, ettei näe muuta mahdollisuutta tuskien lopettamiseksi kuin amputoida peniksen. Liikemies tästä kimpaantui ja lähti toiselle lekurille. Toinen tökki aikansa ja antoi identtisen diagnoosin. Mies hätääntyi ja kiersi lekurilta toiselle. Kaikki tahtoi amputoida hänen melansa. Tauti vaan paheni ja pippeli rupesi mustumaan.Viimein mies päätti hakea apua samasta maasta kuin taudin saikin ja meni haitilaiselle noitatohtorille. Mies kertoi huolensa. Kaikki haluaa katkaista hänen pikku pilinsä. Voodoo-tohtori ei tästä häkeltynyt, vaan käski miehen näyttää kalunsa. - Eeehän tuotta tartte pois leiketa! Mies ilostui ja helpotuksen kyyneleet valahtivat hänen poskilleen. - Oletteko varma! - Jooo! Ihan varma! Se pudota viikon päästä ittestän pois!

Tapahtui kerran armeijassa: - Herra Vääpeli, voinko vaihtaa kengät ? - No mahtuuko niihin villasukka?, kysyi vääpeli - Mahtuu, vastasi alokas - Mahtuuko niihin toinen villasukka?, kysyi vääpeli - Mahtuu, vastasi alokas - No mitä helvetin vikaa niissä sitten on?, kysyi kiivastunut vääpeli - No, herra vääpeli, sinne pitäisi mahtua jalkakin, vastasi alokas

Pieni sotilaslentokone kuljetti kenraalia. Kun matka oli puolivälissä, kone alkoi äkkiä pudota jyrkästi. - Moottori on rikki, lentäjä ilmoitti. - Me putoamme. - Eikä meillä ole laskuvarjoja, kenraali kauhistui. - Eikö mitään ole tehtävissä? - Valitettavasti ei mitään. - Eikö yhtään mitään? Tekisin mitä tahansa... - No hyvä on. Ottakaa housunne pois. Kenraali totteli heti. - Nyt työntäkää ohjaussauva takapuoleenne. Kenraali oli niin hädissään että totteli. - Auttaako tämä varmasti, hän kysyi sovitellessaan ohjaussauvaa ahteriinsa. - Ei, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.

Vaimo ja mies keskustelivat. Vaimo sanoi: - On muuten vessasta palanu lamppu. Johon mies: - Niin, mutta mä en oo mikään sähkömies. Keskustelu jatkui. - Vuotaa muuten toi vessan hana. - Niin, mutta mä en oo mikään putkimies. - On muuten toi meidän naulakko rikki. - Niin, mutta mä en oo mikään puuseppä. Mies lähti sitten viikoksi matkalle ja sieltä palattuaan oli vessan lamppu kunnossa, hana ei vuotanut ja naulakko oli korjattu. - Juu täällä kävi seemmoinen korjausmies, sanoi vaimo. No tuliko kalliiksi, kysyi mies. No se mies sanoi että pillua tai pullaa, enkä mä oo mikään leipuri.

Vennamo oli puhujamatkalla maakunnassa. Tilaisuuteen oli kuitenkin tullut vain kolme kuuntelijaa. - Mitäs nyt tehdään? Vennamo kysyi eräältä isäntämieheltä. -Kannattaakohan näin pienelle määrälle pitää puhettakaan? Isäntä vastasi: - Jos kutsuisin lehmäni syömään, ja vain kolme lehmää tulisi, niin kyllä minä antaisin niille ruokaa. Vennamo oli tyytyväinen vastaukseen. Hän meni puhujapönttöön ja pitikin ylikaksi tuntia kestävän palopuheen kuulijoilleen. Lopetettuaan vihdoin hän meni kysymään isännältä, mitä tämä oli pitänyt puheesta. - Jos vain kolme lehmääni tulisi syömään, isäntä totesi - niin en minä tunkisi koko rehuvarastoani niiden kurkusta alas.

Pariskunta oli pelaamassa golfia hienostoalueella, kun vaimo mäjäytti pallon isoista olohuoneen ikkunoista läpi. Lähemmäs saavuttuaan he huomasivat, että lisäksi oli rikkoontunut suuri, lasinen maljakko. -Taisi tulla kallis lysti, manaili mies ja astui sisään. Sohvalla loikoili tyytyväisen näköinen kaveri, joka kertoi olevansa 2000 vuoden vankeudesta vapautettu pullon henki ja erittäin hyvällä tuulella, joten lupasi oitis toteuttaa pariskunnalle molemmille yhden toiveen pitäen itse sen tavallisen kolmannen. Mies toivoi miljardia dollaria. Sai sen. Vaimo omaa taloa joka maapallon maahan. Ja avot sai ne mukisematta. Sitten pullon henki esitti oman vaatimattoman toivomuksensa. - Kai te ymmärrätte, että minä kun en ole saanut naista vuosituhansiin, niin aika lailla tekee mieli tuota teidän vaimoa... Pariskunta suostui empimättä anteliaan pullonhengen miellyttämiseen tällä tavalla ja vaimo siirtyi yläkertaan pullon hengen kanssa. Kahden tunnin jyystämisen jälkeen pariskunta lopetteli ja pullon henki myhäili ihmeissään: "Sitä minä vaan, että minkä ikäinen tuo teidän mies oikein on, kun vieläkin uskoo pullon henkiin?!"

Olipa kerran uskomattoman ruma akka, joka ei saanut keneltäkään mieheltä munaa. Edes maksulliset miehet eivät antaneet. Viimein akka päätti turvautua voodoo-tohtorin apuun ja meni tämän puheille. No tohtori antoi akalle laatikon, ja sanoi: "Siellä on voodoo-dick, joka täyttää kaikki toiveesi". No akka ryntäsi kotiinsa kokeilemaan tuota mahtavaa tyydytyksen antajaa. Akka otti munan laatikosta ja sanoi:"Voodoo-dick, my pussy" Ja kyrpähän alkoi painaa ämmää kuin viimeistä päivää. Tuhansien hekumallisten tuntien jälkeen akka alkoi tuntea olonsa epämukavaksi, koska nuo paikat alkoivat kuivua. Mutta voodoo-dickiäpä ei niin vain pysäytettykään, vaan se jatkoi painamistaan akan jalkojen välissä. Eihän siinä auttanut kun laittaa mekko päälle ja lähteä tohtorin puheille, jos tämä osaisi auttaa. No akkahan hyytyi tietenkin tien päälle ja paikalle tuli kaksi miestä. Miehet huomasivat tiuhan liikkeen muijan jalkovälissä ja nostivat mekkoa."Katsohan, siinähän on voodoo-dick täydessä työn touhussa", tiesi toinen sanoa. Toinen miehistä oli epäuskoisen tuntuinen ja virkkoi että "Voodoo-dick my ass..."

Muurari, kirvesmies ja sähkömies tapasivat taivaassa. Heille syntyi keskustelu siitä, kenen ammatti on vanhin. Muurari kehui: -Silloin, kun Baabelin tornia rakennettiin, olivat muurarit jo hommissa! Kirvesmies pisti paremmaksi: -Ei Nooan arkkia olisi ilman kunnon kirvesmiehia koskaan rakennettu! Sähkömies myhäili: -Kun Jumala loi taivaan ja maan ja sanoi "tulkoon valkeus", niin me sähkömiehet olimme vetäneet jo piuhat valmiiksi!

Kaksi etelämpää saapunutta kaveria oli autokuskin hommissa Brunbergilla. Ajelivatpa siinä Porvoontietä kohti Helsinkiä. Oli kylmä talvipäivä ja niin kävikin, että keliin tottumattoman miehen ohjaama auto lähti sivuluisuun ja kuormuri liukui pois tieltä läheiselle pellolle kyljelleen. Takaovet avautuivat ja koko lasti neekerinpusuja levisi pitkin pengertä. Saapuipa paikalle pari suomalaista mersullaan. Nähdessään onnettomuuden ja kaksi tummaa kaveria seisoskelemassa onnettomasti hangessa kädet lanteillaan toinen miehistä pysäytti auton ja juoksi pelästyneenä pellolle, jossa alkoi järjettömästi tallaamaan paketeista lentäneitä neekerinpusuja. - "Mitä sinä Esko oikein teet?", kysyi toinen suomalaismies. - "Perkele, Pera. Tuu auttamaan. Etsä nää, kaks on jo kuoriutunut!"

Rakennettiin Venäjän vallan aikaan rautatietä. Tuli Inspehtööri Pietarista tarkastamaan rataa. Vastaava insinööri (Otaniemestäkö lie ollut?) esitteli projektia. Muuten oli kaikki hyvin, mutta Inspehtöörin mielestä rata oli kaukana kapeampi kuin lähellä, johon seikkaan hän vaati selitystä. -Se johtuu perspektiivistä, herra Inspehtööri. -Minä en salli mitään perspektiivejä, korjatkaa virhe!

Sekalainen seurue savolaisia eläkeläisiä oli bussissa turistimatkalla Saksassa. Hampurissa kun oltiin niin suomalaisille turisteille päätettiin näyttää tietysti myös Reberbahnin katuja. Bussi ajeli katuja hiljalleen eteenpäin ja kadun molemmin puolin notkui vähäpukeisia naikkosia. Niinpä eräs vanha mummo kysäisikin oppaalta: -Keetä nuo naekkoset tuolla ulukona oekkeen on? Johon opas vastasi kohteliaasti: - No ne on nyt niitä Reberbahnin kuuluisia prostituoituja. Mummo korjaili lasejaan, tuijotti ulos ihmeissään ja tokaisi:- Ka mitenkäs se minusta näättää että siellä on muutama huorahhii seassa.

Nuori eläkeläinen oli päässyt vankilasta kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Hän istuskeli kapakan nurkassa omissa ajatuksissaan kun sisään tuli risaisissa vaatteissa oleva pitkätukkainen ja likainen hippi, joka istui baaritiskin ääreen. Nykyajan ilmiöistä tietämätön tyyppi alkoi tuijoittaa hippiä, joka viimein ärtyneenä ärähti:- Mitä hittoa vaari oikein tuijottaa?- Kolmekymmentä vuotta sitten sain tuomioin lampaaseen sekaantumisesta, tyyppi vastasi. - Minä jo aloin epäillä, että sinä ehkä olisit minun poikani.

I am an Italiano: One day ima gonna LA to bigga hotel. Ina morning I go down to eat breakfast. I tella waitress I wanna two pisses toast. She bring me only one piss. I tella her I want two piss. She say go to the toilet. I say you no understand, I wanna to piss onna my plate. She say you better no piss onna plate, you sonna ma bitch. I don't even know the lady and she call me sonna ma bitch. Later I go to eat at the bigga restaurant. The waitress bring me a spoon and knife but no fock. I tella her I wanna fock. She tell me everyone wanna fock. I tella her you no understand. I wanna fock on the table. She say you better not fock on the table, you sonna ma bitch. So I go back to my room ina hotel and there is no shits onna my bed. I Call the manager and tella him I wanna shit. He tell me to go to toilet. I say you no understand. I wanna shit on my bed. He say you better not shit onna bed, you sonna ma bitch. I go to the checkout and the man at the desk say: "Peace on you." I say piss on you too, I gonna back to Italy.

SAS:n kone jossa oli lähdössä jollekkin pikkukentälle suuntautuvalle lennolle. Heille oli teroitettu useasti sitä, että kiitorata on hyvin lyhyt joten pyörät maahan heti radan alussa ja täysijarrutus. Perillä kone laskeutui heti asfaltin alusta ja moottori- ja pyöräjarrutukset heti. Silti kone pysähtyi aivan viime senteille radan päässä. Kapteeni totesi perämiehelle '...se oli kyllä lyhyt kiitorata' ja perämies vastasi katsoen sivuille että 'Mutta onpa leveä!'.

Eräs kaukomatkaaja päätti kerran Egyptissä vieraillessaan lähtea kamelilla Saharan poikki. Mies saikin ostettua eräälta arabilta kamelin, ja lahti varustauduttuaan aavikolle. Kaikki menikin aavikolla hyvin, vesi ja ruoka riittivät, mutta viikon matkustettuaan alkoi matkailaamme panettamaan pahasti. Nooh, olihan kameli olemassa, eikä varmasti ketään näkemässä, joten matkaajamme asettui kiven päälle tatkoituksenaan ... noh, mieti sitä... homma kuitenkin kariutui siihen, etta kameli astahti aina askeleen eteenpäin kun mies... krmhooom, tiedät kyllä. Turhautuneena mies lopetti yrityksensä, ja jatkoi matkaansa. Paineet kuitenkin kohosivat, MUTTA SITTEN: Mies tapasi keskella aavikkoa aivan uskomattoman hyvän näkoisen naisen, joka oli HYVIN pienissa vaatteissa, nainen nähtyään miehen, alkoi itkeä ja sanoi: "teen MITÄ HYVÄNSÄ, jos saan vain hieman vettä ja ruokaa". Miehemme valtavissa tuskissaan vilkaisi naista ahneesti, ja antoi tälle vettä ja ruokaa. Kun nainen oli saanut joutua ja syötyä, sanoi mies "No, nyt pidät lupauksesi, ja pitelet tätä halvatun kamelia aloillaan". :)

Juupajoella 28.4.1995
VASTAUS KARHUMAKIRJEESEENNE
Hävytön kirjeenne saapui avoimessa kuoressa ja se olisi suuresti ilahduttanut minua, ellei se olisi herättänyt ajatusta, että maassamme onkaikenlaisia humpuukimaakareita. Teidänlaisenne ahneet tollot voisisamantien jauhaa minkinruoaksi.Vuonna 1990 ostin raamisahan velaksi ja vuonna 1991 auton, omakotitalon, kaksipiippuisen haulikon sekä kaksi erinomaista ajokoiraa -kaikkivelaksi. Samana vuonna saha paloi, eikä se ollut vakuutettu. Toinen ajokoiristani kuoli hinkuun ja toisen lainasin yhdelle rakennusmestarille, joka idiootti nälkiinnytti sen kuoliaaksi. Jos tuolloin seurasitte sanomalehtiuutisia, niin se oli minun omakotitaloni, joka syttyi ohikulkijan heittämästä tupakantumpista. Haulikko räjähti appiukon silmille,kun lapset olivat täyttäneet sen piipun rotanmyrkyllä. Anoppi kuoli sydänkohtaukseen alettuaan riemutanssin, kun kuuli appiukon kuolemasta. Perinnöksi niiltä jäi vain velat ja appiukon mielipuoli veli. Kokemuksista rikastuneena liityin kirkkoon, kansanpuolueeseen ja maalaisliittoon, joka kuitenkin hävisi maalaiskonstaapelin vaaleissa yhdellä äänellä. Isäni tukehtui ryyppyreissullaan oksennukseen ja veljeni pahoinpideltiin kuoliaaksi Joensuun kauppahallin nurkalla samana päivänä. Sisareni on ainoa yliopistoihminen perheessämme, hän on sikiönä spriissä ja hänellä on kaksi päätä. Kiertelevät mustalaiset raiskasivat vaimoni ja hän tuli mykäksi otettuaan huikan livettä, kun luuli sitä rauhoittavaksi lääkkeeksi (ei välttämättä paha asia). Muuan Somalian pakolainen pani tyttäreni paksuksi ja jouduin maksamaan monta tonnia lääkärille, ettei minun tarvinnut tunnustaa sitä paskiaista sukulaisekseni. Ja sakot, kun tikkasin sen revan kiinni. Ettei pääse toistumaan.Tämän vuoden alussa eräs pojistani sai sikotaudin ja lääkärin oli kuohittava hänet. Kerran ongella sain elämäni suurimman kalan, joka kuitenkin pääsi karkuun ja kaatoi veneen ja kaksi muuta poikaani hukkui. Kuohilas elää edelleenkin. Minä itse olen alkanut hillittömästi juomaan. Vaimoni karkasi tansanialaisen lääketieteen opiskelijan kanssa jättäen muistoksi mustat kaksoset. Se nekru oli niin tyhmä, ettei älynnyt edes kaataa kusta pois saappaastaan, jossa oli hana edessä ja käyttöohje kantapäässä. Kun ostin teiltä tavaraa, en sen jälkeen ole voinut pitää talossani muuta kuin kiinnelainaa ja viime talvena lumivauriot hajoittivat koko talon. Uusi vaimoni on saanut sukupuolitaudin eräältä kauppamatkustajalta ja poikani pyyhki persettään myrkytetyllä ruoholla, jolloin koko reikä oli leikattava pois. Sen jälkeen joku perkeleen tohelo ampui minua sienimetsässä hirvenä. Mikään ei kirjeessänne hämmästyttänyt minua niin kuin väitteenne, että tulette aiheuttamaan minulle ikävyyksiä! Jos voitte ilmoittaa yhdenkin tapauksen, jolloin olisin ollut vailla ikävyyksiä -TEHKÄÄ SE !!! Kunnioittavasti velallisenne: Teivas Syöpänärpiö

Oslossa töissä ollessaan Harald sai kotoa pohjoisesta kirjeen:
-Rakas poikani. Minä kirjoitan sinulle hitaasti, koska tiedän, ettet sinä osaa lukea kovin nopeasti. Me olemme muuttaneet. En voi antaa sinulle uutta osoitetta, sillä edelliset asukkaat veivät mukanaan talon numeron, etteivät joituisi tekemään osoitteenmuutosta.-Meillä on uusi pesukonekin, mutta se ei toimi. Laitoin sinne viime viikolla viisi paitaa, ja vedin narusta, mutta ne paidat katosivat sen pohjassa olevasta reiästä jonnekkin. -Isäsi vaihtoi työpaikkaa. Hänellä on nyt tuhat alaista. Hän leikkaa nurmikkoa kirkonkylän hautuumaalla. -Nimismies yritti käräyttää isäsi kotipoltosta, mutta muutti mielensä kun isäsi uhkasi enää olla myymättä hänelle. -Setäsi Eivind hukkui panimmolla oluttynnyriin.Työtoverit yrittivät nostaa hänet ylös, mutta hän taisteli urhoollisesti vastaan. Hänen ruumiinsa paloi krematoriossa kolme päivää. -Isäsi ei juonut jouluna paljoakaan.Minä kaadoin hänen kolpakkoonsa mootoriöljyä, ja se piti hänet liikkeessä aina loppiaiseen asti. -Sisaresi sai aamulla lapsen, mutta en vielä tiedä tuliko tyttö vai poika, joten en voi kertoa sinulle oletko täti, vai setä.Isästä ei oikeen ole varmuutta, sillä sekä naapurin Odvar, sekä kunnanlääkärin poika ovat häipyneet paikkakunnalta. -Minä ja isäsi olimme hammaslääkärissä viimeviikolla, ja isäsi sanoi hommaavansa samanlaisen putken kuin hammaslääkärillä oli, koska minä olin se putki suussani hiljaa koko hoidon ajan.Eilen tuli kirje hautaustoimistolta, ja he kirjoittivat etttä mikäli emme maksa mummon hautauskuluja, he kaivavat hänet takaisin ylös. Ajattelimme isän kanssa laittaa mummon takapihalle sen turistin viereen, jolla oli valkoinen mersu ja kaksisataa kruunua lompakossaan. Sinun rakas äitisi Jk. Minä meinasin laittaa tähän mukaan satakruunusen, mutta ehdin jo liimata kirjekuoren kiinni.

Kerran eräs mies pääsi kiipeämään 8-kerroksisen hullujenhuoneen katolle. Siina sitten nokka tuhisi virkavalla kuinka poju saataisiin alas katolta. Poliisi yritti monesti menna miehen lahelle, johon tama ehatti:-SEIS tai hyppaan. poliisi joutui peraantymaan. Hullujen huoneelle levisi huhu tapahtuneesta, johon era hullu: Mie saan takuulla tuon jaban alas. Virkavalta naureskeli mutta paatti antaa miehen yrittaa... Mies meni alas sellaiselle paikalle josta hullu naki hanet ja laittoi kadet seinaa vasten "tyontoasentoon" ja huusi: -TULETKO SINA ALAS, VAI KAADANKO MINA TALON? Hullu vastaamaan:-TULEN tulen, ala vaan kaada taloa!

Englantilainen mies halusi kiihkeästi oppia puhumaan saksaa kuin syntyperäinen. Hän kuuli, että se oli mahdollista aivoleikkauksen avulla.Kirurgi varoitti:- Meidän on leikattava pois 1/3 aivoistanne.- Ei haittaa. Leikatkaa pois vaan. Kirurgi leikkasi ja mies herasi nukutuksesta. Kirurgi ilmoitti nolona:- Valitettavasti sattui työtapaturma. Leikattiinkin vahingossa 2/3 aivoistanne pois. Haittaako se? - Nej. Det gör bra.

Neiti C. Mäkinen (the big C) oli myyntimatkalla Pohjois-Karjalassa kauppaamassa Patricia-rintamaliivejä ja oli juuri palailemassa ihmisten ilmoille pitkin lumista tietä keskellä hyistä marraskuista erämaata, kun menovesi otti ja lopahti. No, tästäpä ei C ollenkaan hämmentynyt, vaan neuvokkaana tyttölapsena muisti äskettäin ohittaneensa maalaistalon ja palasi koputtelemaan talon ovea. Vanha hampaaton mies tuli avaamaan, kun C oli jonkin aikaa raapinut ovea: "Niin!?", mies kysyi."Anteeksi, mutta multa loppui bensa autosta ja olis kiire Kanadaan. Löytyisikö talosta bensaa? Minä kyllä korvaan!""Vai bensaa... no kyllähän bensaa löytyy, mutta yhdellä ehdolla: minulla on pari aikamiespoikaa ja ne eivät ole koskaan saaneet naista. Jos asia korjaantuu, niin saat bensasi."C mietti asiaa hetken ja tuli siihen tulokseen, että ei kukaan koskaan saa tietää, jos hän... hmmm... ja pääseepä täältä ainakin sitten sinne Kanadaan."OK!", C heitti ja ukko haki poikansa pirtin puolelle.C piti pojille oppitunnin kortsuista ja niiden tärkeydestä, koska hän ei halunnut tulla raskaaksi:"On tärkeää, että ette ota näitä sitten liian aikaisin pois, ettei 9 kk:n päästä minua kohtaa sitten mikään epämukava yllätys!", C valmensi poikia rullatessaan kumia poikien ilotikkujen päälle. Akti oli nopea ja ... nopea. C sai bensansa ja pojat jäivät hieman ihmeissään seisoskelemaan kuistin portaille. Tuli seuraava kesä. C oli ties missä ja pojat niittivät heinää heinäkuun lämpimän auringon alla. Pojilla oli kuuma, helvetin kuuma. Toinen pojista löi yhtäkkiä hangon tantereeseen, heitti paidan maahan ja aukaisi sepaluksensa:"Minä en perkele enää välitä, mitä sille naiselle tapahtuu" Minä otan tämän saatanan hiostavan kumin pois. Ja johan tässä kusettaakin!!!"

Korppi istui oksalla leivänpala nokassaan. Pian puun juurelle ilmestyi kettu, joka huomasi korpin ja ennenkaikkea tuon tuhdin leipäviipaleen. Tuumasipa siinä kettu, että söisihän sitä välillä vaikka leipääkin, ja rupesi miettimään kettumaisuuksia leivänpalan anastamiseksi. - Päivää korppi, kaunis ilma tänään. Korppi ei sanonut mitään, nyökäytti vain päätään tervehdykseksi. - Kuule, voisitko sanoa, mitä kello on tähän aikaan päivästä? Korppi nosti vasemmasta siivestään kolme sulkaa pystyyn. - No, osaatko sanoa, mistä suunnasta siellä ylhäällä tuulee? Korppi viittasi siivellään lounaaseen. "Pirskatin pirskatti, että osaa olla varovainen lintu tuo korppi. Mutta vielä minä sen leipäviipaleen otan, olen minä vain sen verran kettumainen kettu", tuumaili kettu. Ja sitten välähti: - Jaha, veliseni, täällä sinä istut kaikessa rauhassa ja natustelet leipääsi, ja samaan aikaan vaimosi styylaa esimiehesi kanssa! - Mitä helvettiä! karjaisi korppi, ja samassa leipä putosi alas suoraan odottelevan ketun suuhun. Mitäkö tästä opimme? No, jos esimiehesi seurustelee vaimosi kanssa, älä nosta siitä metakkaa. Voit menettää leipäsi.

Mato luikertelihe nurmikolla ja törmäsi omenaan. Siinä hetken tuumailtuaan ajatteli tuhota kyseisen omenaisen ja siltä lojumiseltaan syöksähti tekemään omenaan madon mentävää kolosta. Tovin mässyteltyään onnistui suojautumaan vihollisen katseilta eväänsä sisään...paitsi, että paikallisessa pihlajassa päivystävä tintti sattui jo madon omenaan törmättyä huomaamaan erittäin mielenkiintoisen makupalan ja oli jo tekemässä pihapiirissä kuuluisan titityy-syöksynsä uhrinsa kimppuun. Mutta siinä siipiään suipistaessaan välähti tintin silmissä ahne kiilto - mitä jos antaisikin matosen pistellä omenan poskeensa ja sitten kun mato kylläisenä pullahtaa omenasta ulos, niin sitten syömään. Olisihan isompi eväs syötävänä tintille. Nooh, viereisessä korpikuusenomaisessa puussa lymyilihe pieni varpushaukka, joka oli iskenyt silmänsä jo aikoja sitten tähän pikku tinttiimme. Ja jostain kumman syystä silläkin oli näitä ihmisillekin erittäin yleisiä piirteitä, kuten esimerkiksi tämä äsken mainitsemani ahneus. Joten se ajatteli kyräillen itsekseen, että antaa madon syödä omena ja tintin syödä sitten lihava mato niin sitten on oikea aika syöksähtää ja iskeä kyntensä lihavan tintin pehmeään, ihraiseen lihaan....Tshaah, kylän pahin kollikissa sattui tassuttelemaan naapurustossa ja äityi pällistelemään kuusta, jossa ystävämme varpushaukka kiillotteli kynsiään ja huojui hurmoksissa odotellen tulevaa suurateriaansa. Kuinka ollakaan kollille välähti mieleen, että saattaisipa haukka maistua hyvällekin, pitkästä aikaa. Rupesi sitten sitä väijymään ja häntäänsä viuhtoessaan huomasi myös tintin ja omenan sekä omenasta juuri ulos tulollaan olevan madon. Älykkäänä kissana kolli tajusi heti, mistä oli kysymys ja niinpä se päätti heti noudattaa, yllätys yllätys, samaa taktiikkaa kuin tintti ja haukkakin.No, mato luikertelihe ulos omenastaan, jonka sisäosille se oli aiheuttanut pienet peruuttamattomat tuhot. Tintti suipisti siipensä ja hyökkäsi heti, kun mato oli tullut kokonaan ulos ompustaan. Haukka katseli myhäillen tintin titityy-syöksyä....Suurta ylpeyttä tuntien ja nokan varttaan pitkin katsellen tintti nautti yhden elämänsä parhaimmista aterioistaan - ja viimeisensä, sillä samalla hyökkäsi haukka...Kohottaen nopeutensa jo päätähuimaavaan seitsemänkymmenen kilometrin tuntinopeuteen se syöksyi kohtaamaan lihavan tintin. Tintti samalla hetkellä pöyhisteli höyheniään ja puhdisti nokkaansa aterioinnin jälkeen, tietämättä yhtään mitään lähestyvästä vihollisesta. Haukka otti tintin kynsiinsä ja yhtään sääliä tuntematta nokkaisi tintin pääkopan puhki. Verta roiskuen tintti esitti viimeiset vastalauseensa ja vaipui sitten värisevänä hiljaisuuteen...kollikissa nuoleskeli jo viiksiään pensaassa. Haukka ei edelleenkään tuntenut sääliä, vaan pisteli tintin pieninä palasina poskeensa ja röyhtäsi jokaisen suupalan jälkeen tyytyväisenä. Kollin hännänpää alkoi kiivaan liikehdintänsä. Takajaloilleen kolli alkoi kaivaa lähtökuopanomaisia kaivantoja. Se hyökkäsi sillä hetkellä, kun haukka oli nielaissut viimeisenkin palan entisestä tintistä. Mutta, kuinka ollakaan, haukka huomasi pienen liikkeen silmäkulmassaan ja nousi siivilleen heti samalla hetkellä. Kissa hyökkäsi ohi - ja putosi suoraan kuralammikkoon.... Mitä tästä opimme? Nooh, mitä pidempi esileikki, sen märempi mirri.....

Pari pikkupoikaa oli mennyt kirkon vinttiin leikkimään. Vintin lattiassa oli reikä ja alhaalla oli Jumalanpalvelus. Toista poikaa rupesi paskattamaan ja hän kysyi kaveriltaan, että mihin käyn p-lle? No paskanna tuosta reiästä alas. Niin hän sitten tekikin. Alhaalla pappi pani kämmenensä ylöspäin ja sanoi: - Kaikki, mikä ylhäältä tuleee, on pyhää. Samassa paska tipahti hänen kämmenilleen.

Ryhmä vähemmän viisaita lähti lentäen etelään virkistäytymään. Kohta nousun jälkeen alkoi matkustamosta kuulua kamala mekkala jota kapteeni käski perämiehen mennä selvittämään. Meteli loppui. "Mitä ne siellä metelöivät?", kysyi kapu. "Jalkapalloa pelasivat, käskin lopettaa", vastasi perämies. Mekkala alkoi hetken kuluttua uudelleen. Samat ukaasit ja homma hoitui alkaen kuitenkin kohta taas uudestaan. Tällä kertaa perämies sai melun loppumaan pysyvästi. "Mitä sinä niille teit?", kysyi kapu. "Sanoin, että miksette mene ulos pelaamaan kun siellä on noin nätti ilmakin!"

Pila:Soitto 1: Onko Mika Nieminen paikalla Vastaaja: Ei ole, ei täällä asu semmoista. Soitto 2: Onko Mika Nieminen paikalla Vastaaja: Ei ole, ei täällä asu semmoista. Soitto 3: Onko Mika Nieminen paikalla Vastaaja: Ei, EI OLE! Soitto 4: Onko Mika Nieminen paikalla? Vastaaja: EI EI TÄÄLLÄ OLE KETAAN Soitto 5: Mika Nieminen täällä, onko minua kysytty?

-Sotamies! Tehän ootte ryypänny! Mitä vasten? -Halakopinoa vasten, herra vääpeli. -Ei, ku tarkotin että, minkä tähen? -Kolomen tähen, herra vääpeli. -No, kylläpä te ootte uppiniskanen! -Enkä oo, ku Matti Niskanen, herra vääpeli.


Pink!

MURRE

Renkmies olj lämmittämäs saunoo, ko kaks piikoo kävelj ohj. Sillo hää huus, jotta 'Halluuko ne tytöt kylpee?', joho tytöt huus, 'Ee aenakkaa sellaselt, joka ee ärree ossoo sannoo!!'.

Kuinka raumalainen tekee sinunkaupat? Snoo snääki mnuu snuuks, snuuks mnääki snoon snuu.

Turkulainen voitti bingosta lampaan. Eihän turkulainen mitään lampaalla tee joten se laitto ilmotuksen lehteen: "Myydään lammas! Soittele!" No kohta soittikin Tampereelta miäs: "Mää ostan lampaas! Tua se Viinikkaan huamena!" No turkulainen laitto lampaansa heti aamusta Saappinsa takahutlariin, ettei se elukka vaan syä verhoiluja, ja lähti ajeleen. Iltapäivästä sitten turkilainen orotteli Viinikassa että joku tulis ja tulihan tamperelainen viimein. Tamperelainen lykkäs rahat turkulaisen käteen ja sano: "Misä mun lammas on?" "No takaluukussahan se", sano turkulainen ja näytti. Tamperelainen tökki vähän aikaa lammasta ja sano: "Eihän tää saatana ees määi!" Turkulainen näytti hämmentyneeltä ja sano kovaa:"Kyl määki Turuus!"

Yks turkulaine poliis tul aamuyäst ihan munasillas työpaikalles. Kaveri kysyvä ett kui sää tollai tänn tuut? Munasillas oleva vastas: - mnää oli illal yksil kutsuill, ja kahrentoist aikka sammusiva valo, ja joku huus, ett ny äkkiste vaattee pois ja hommiin. ja tääl mä ny oon.

Mitä Turkulainen dementikko sanoi suihkussa? Tuling mää vai onk tää hoitoainet...

Ompa kovvoo hommoo, sano savolaiskannibaali, kun jäistä ruotsalaista järsi.

Työttömällä savolaesella ja ruotsalaisella homoseksuaalilla on sentään jotain yhteistä: kumpainenkin etsii 'ommoo hommoo'.

Mitä yhteistä on savolaispojalla ja eräällä TV-meteorologilla? Molemmat etsivät kesähommoo.

Mikä on savoksi ilmansaastuminen? Iliman pilluu.

Mita yhteistä on Savon Sellulla ja savolaisella poikamiehellä? Iliman pilluu.

Mitä sanoi savolaismies, kun oli anoppi putosi veneestä järveen? Nyt ei naarata.


VISAT

Mikä oli se paikka, jossa jeesus ristiinnaulittiin? 1 X 2

Itämeren valtio? Puola Iskarit Ratti

Alppialueen valtio? Slusikka Shaarukka Sveitsi


Aajee!

HULLUT

Hullu oli ostanut 24 palan palapelin. Hän ahersi ja ahersi sen kanssa ja lopulta parin kuukauden päästä palapeli oli koottuna. - Katso mitä tein, se kertoi kaverilleen. - Onpa mahtava. Kauanko teit sitä? - Pari kuukautta. - Onko se lyhyt vai pitkä aika? - Oletko hölmö? Katso laatikkoa, siinähän lukee, että 2-4 v.

Mitä eroa on Hullulla ja sipulilla? Sipulia paloiteltaessa alkaa itkettää.

Mitä eroa on Hullulla ja trampoliinilla? Trampoliinin päällä ei saa hyppiä kengät jalassa.

Hullut miettivät, kuinka kaukana Afrikka on. - Ei se kovinkaan kaukana voi olla, koska meillä on töissä yksi neekeri ja se tulee joka aamu pyörällä töihin.

Hullujen sotalaiva kohtasi yöllä edessään valon, joka näytti ikään kuin toinen laiva olisi tulossa kohti. Laivan kapteeni viestitti sille:- Huomio, tuntematon alus, kääntäkää kurssianne 10 astetta itään. Ja sai vastauksen:- Huomio, kääntäkää itse kurssianne 10 astetta länteen. Kapteeni ei suostunut:- Toistan: kääntäkää kurssianne 10 astetta itään. - Toistan: kääntäkää itse kurssianne 10 astetta länteen. Tätä ei kapteeni sietänyt ja radioi:- Minä olen kuninkaallisen laivaston kapteeni. Kääntäkää kurssianne. - Ja minä olen matruusi. Kääntäkää kurssianne 10 astetta länteen. Nyt kapteeni suuttui todella:- Kääntäkää kurssianne 10 astetta itään. Tämä on sotalaiva. - Kääntäkää itse kurssianne 10 astetta länteen. Tämä on majakka.

Kaksi Hullua rakensi yhdessä taloa. Toinen otti rasiasta nauloja, mutta heitti aina osan menemään. - Miksi sinä heittelet nauloja pois? - Niissä on kanta väärässä päässä. - Hölmö! Etkö sinä tajua, että ne tulevat talon toiselle puolelle.

Kolme Hullua löysi salaperäiset jäljet metsästä. - Se on kani, sanoi ensimmäinen. - Jänis se on, sanoi toinen. Kolmas kumartui katsomaan tarkemmin, ja juna ajoi hänen ylitseen...

Hullu tuli kaupunkiin ja hänelle tuli kova kakkahätä. Hän tapasi poliisin ja kysyi: - Mihin voin laskea jätteet? Poliisi vastasi: - Nurkan taakse, oranssiin koriin. Hullu kiitteli neuvosta ja meni nurkan taakse, laski housunsa alas ja istahti korin päälle. Ihmiset pysähtyivät tuijottamaan sen touhuja, jolloin Hullu totesi: - Olipa onni, että ehdin tähän ensimmäisenä. Eipä tarvitse jonottaa.

Kaksi hullua oli kävelyllä. Toinen hulluista huudahti:-"HEI! Päästä mut keskelle!"

Hullu sanoi kaverilleen. - Minä käyn paskalla. Tähän kaveri totesi: - Jännä juttu. Autoni käy bensalla.

Turisti saapui Hullujen kylään ja kysyi, paljon kello on. - Se on kaksitoista, vastasi kyläläinen. - Vai niin. Minä luulin sen olevan enemmän, sanoi turisti. - Ei. Ei ainakaan tässä kylässä. Se alkaa sitten taas alusta ykkösestä.

Olipa kerran sokea, kuuro ja Hullu, joka oli joutunut rullatuoliin. He löysivät yhdessä pullon, jonka henki lupasi jokaiselle yhden toivomuksen. Ensin toivoi sokea ja hetken kuluttua hän huusi: - Minä näen, minä näen! Sitten toivoi kuuro ja hetken kuluttua hän huusi: - Minä kuulen, minä kuulen! Viimeisenä toivoi Hullu ja hetken kuluttua hän huusi: - Nastarenkaat, nastarankaat!

Hullulle matkailijalle kohtasi niin sakean sumun, että hänen oli pysäytettävä autonsa. Se huomasi pienen mökin, ja koputti sen ovelle. Hetken kuluttua pieni poika työnsi päänsä ulos. - Onko isäsi sisällä? Hullu kysyi. - Ei, hän meni, kun äiti tuli. - Onko äitisi sitten täällä? - Ei, hän meni, kun minä tulin. - Sinähän omituisessa talossa asut. - Enkä asu. Tämä on ulkovessa.

Hullu pääsi töihin vakuutusyhtiöön - ja joutui heti johtajan puhutteluun. - Oletteko kokonaan seonnut? Kuinka voitte antaa henkivakuutuksen miehelle, joka on 104 vuotta vanha. - Mutta tilastot osoittavat, että hyvin harvat kuolevat tuossa iässä.

Onko teillä pyjama, kysyi hoitaja Hullulta sairaalassa. Ei. Tohtori sanoi sen olevan umpisuoli.

Kaksi hullua käveli rannalla. Toinen sanoi: "Katso, tuolla on kuollut lokki." Toinen katsoi taivaalle: "Missä? Missä?"

Hullu soitti rautatieasemalle kysyäkseen, kauanko junamatka Malmöön kestää. - Hetkinen, sanoi virkailija. - Kiitos, lausui Hullu ja sulki puhelimen.

Hullu oli ensi kertaa Lapissa. Hän ihasteli kauniita tuntureita ja kysyi paikalla olevalta lappalaisukolta: - Minkä niminen on tuo tunturi? - Kumpi? - Kiitos. Entä tuo toinen?

Miksi Hulluilla on aina kädet taskussa? Niitä hävettää, kun sormet ovat eripituisia.

Kuinka kauan kuluu Hulluilta aikaa vääntää paska? Yhdeksän kuukautta.

Hullut kulkivat yöaikaan metsässä ja saapuivat puron varrelle. - Jos minä sytytän taskulampun, voit kävellä ylitse valojuovaa pitkin, sanoi toinen. - Älä nyt. En minä nyt sentään niin hullu ole, totesi toinen. Heti kun olen päässyt puoleen väliin, sammutat kuitenkin lampun.

Hullu halusi päästä bussilla ystävänsä luo, ja tiedusteli poliisilta sopivaa bussia. - Teidän on mentävä bussi 27:llä, neuvoi poliisi. Parin tunnin kuluttua poliisi sattui samaan paikkaan. Hullu seisoskeli edelleen pysäkillä. - Ettekö mennytkään? - En vielä, mutta kohta. Tästä on mennyt ohi jo 24 bussia.

Olipa kerran Hullu maanviljelijä, joka ajeli tiejyrällä perunamaalla saadakseen perunamuusia.


VIIMEISET SANAT

Ihan hyvää pontikkaa näin ensikertalaiselta.
Mikäs vitun johto se tässä roikkuu?
Onpa teillä vekkuli Dobermanni...
Mielestäni toveri Stalinia ei tulisi valita seuraavaksi 5 vuotiskaudeksi puoluesihteeriksi.
Hei viiksivallu, onko sitä Stalinia vieläkään näkynyt?
Kokeile sytkärillä, syttyykö se.
Hei sun baskeri on vinossa. (viimeiset sanat panssarijääkärille)
Kyllä minä nämä vedet tunnen.
Ja mitäs sä nyt siinä oikein haukot, että varo mo... (moukarikilpailun katsomossa)
Eiks oo aika style eväsreppu? Näyttää tasan samanlaiselta kuin mun laskuvarjo!
Ei sieltä oikeelta ketään koskaan tuu.
Emmä sitä oo ennenkään maadottanu.
Kyl mä ruuvasin sen sulakkeen irti.
Eipä enää sulake pala, kun laitoin rautanaulan.
Ei tämä kaapeli ole ollut käytössä enää vuosiin.
Ei hätää, tämä on maadoitettu.
Nyt voit laittaa sen päälle heti kun olen...
Ainoastaan sisäkäyttöön? Mutta eihän nyt sada.
Ei pykimät eristeissä mitään haittaa.
Mahtaako tässä olla virtaa?
Aina noissa mittareissa on vähän heittoa.
No niin, tervetuloa vain oppilaat tutustumaan tehtaaseemme. Ihan ensimmäiseksi, älkää kukaan missään nimessä koskeko tuohon punaiseen nappiin
Pistä valo päälle, että mä näe sulkea sen kaasuhanan.
Turha siihen on pölkkyä laitaa alle.
Näillä autopukeilla on elinikäinen takuu.
Kyllä se yhdelläkin pultilla pysyy kiinni.
Ton pitäs kestää.
Ei sitä käsijarrua tarvii vetää kiinni kun mulla on vaihde päällä ja mä vaihdan vaan tän toisen takapyörän.
Tuleeko oikealta ketään? Ei... muuta kuin panssarivaunu. (Autoturistit Saksassa)
Kyllä siitä sillalta eilen vielä ainakin pääsi.
Eiks täällä ajetakaan oikealla puolella?
Annas kun pappa näyttää, miten mopolla ajetaan.
Tuon minä vielä ohitan!
Kyllä niillä kai siellä kolmio on.
Ei sieltä junaa tähän aikaan tule.
Eiku... (rallikuskin kartanlukija)
Nuo idiootit eivät osuisi edes norsuun tuolta etäisyydeltä. (kenraali adjutantilleen)
No en kai minä nyt ladatulla aseella leikkisi?
Antakaapas se tänne. (vääpeli jumittuneesta rynkystä)
Mitkä ihmeen intiaanit? (Kenraali Custer)
Aina se jää vähän rutisee.
Tämä viitta on aina kierretty tältä puolelta.
Älä höpötä, kyllä mä sentään tarhakäärmeen tunnen.
Vittu te helvetin enkelit mitään kovii oo.
Kuka teistä liimatukista omistaa tuon pihalla olevan moottoripyörän, jonka yli juuri peruutin?
Vai vielä teille nahkapäille pitäis tupakkaa tarjota.
Usko jo, kyllä se köysi kestää.
Näin pienen homman takia en kyllä rupee turvavaljaita kiinnitteleen.
Täältä alhaalta näen aika hyvin, mikä sitä terää jumittaa. (ranskalaisten katkaisulaitteiden kunnossapito ja säätö)
Annas kun isäs näyttää, kuinka laiturilta hypätään.
Olen minä ennenkin saanut nämä bensalla syttymään.
Onneksi tässä on näin pitkä tulilanka.
Eihän se sahata uskalla, kun mä olen kettingeillä sen moottorisahassa kiinni.
Uskokaa nyt, minä en ole hirvi.
Odota, mä haen moottorisahan...
Se bluffaa vaan.
Ensin avataan asetyleeni, ja säädetään virtaus sopivaksi kämmenselkään kokeilemalla.
Tollaseen voodoohumpuukiin kannata uskoa.
Äläkä sä tuu mulle dallaa tai mä dokaan sua röökiin...
Mä olen kuule koko ikäni asunt tääl statis...
Mulla on steissin upein seidalauta!
Ja perkele täällä kunnioitetaan suomalaista.
Ge plats! Jag är finlandssvensk.
Mitäs pillerinpopsijat?
Rakentasitko mulle kaapin? (remonttireiskan mukaan)
Shä oot taatusti juanu sen.
Anna mä ny vähän maistan.
Kylä tää pimee pullo ihan kossulta maistuu.:
Voi sitä syöttää, ei se ole ennenkään ketään purrut.
Ei ne pure jos sä et pelkää niitä.
Pötyä, minä tunnen sienet kuin omat taskuni!
Tässä sienimunakkaassa on kummallinen sivumaku . . .
Mitä sieniä se sun ranskalainen avomies tähän keittoon käyttikään?
1. Opettele tuntemaan myrkkysienet. 2. Syö vain niitä sieniä jotka tunnet.
Älä itke, minä haen lennokkisi puusta.
Tämä ei ainakaan voi olla Kinder -yllätysperuna.
Sähkölaitteista en mitään ymmärrä, tästäköhän se käynnistyy.
Hai sie manne lähetsie puukkosil.


HUONOT VITSIT

Mitä aatami ja eeva tekivät luolassa. Nukkuivat

Mikä on vaaleenpunanen ja tikittää. Kello, se väri oli vaan hämäystä.

Mikä on musta ja punainen ja lentää??? Miinaan astunut nunna!!


VIHOLLISET

pyöräilijä ketjupolttaja

kylpijä suihkuhävittäjä

jääkiekkoilija lapamato

leppäkerttu pilkunnussija

autonkuljettaja lavantauti

kemisti liikahappoisuus

kirjanpainaja painajaisunet

krematorion vahtimestari tuhkarokko

lentäjä ilmavaivat

matemaatikko impotenssi

metsuri puutuminen

nuohooja tuhkarokko

nuorallatanssija tippuri

palomies tulirokko

pappi hengenahdistus, ristiselän vaivat

poliisi pidätyskyvyn puuttuminen

postimies jakomielitauti

puutarhuri kurkkumätä

rumpali rytmihäiriö

savolainen matemaatikko kulumavika

sotilas kaatumatauti

uimahyppääjä vesikauhu

ulosottomies beri-beri

yövartija unitauti

äidinkielen opettaja pilkkukuume

mylläri poliitikko (sillä ei ole puhtaita jauhoja pussissa)

TAKAS